Kartta - Shimada

Shimada
Shimada on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūbun tai Tōkain alueella Shizuokan prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin keskiosassa Ōijoen keski- ja alajuoksulla. Kaupungin pohjoisosat ovat vuoristoisia, lounaisosa kuuluu vuorostaan Makinoharan ylänköön. Shimadassa on 98 029 asukasta (huhtikuussa 2020) ja sen pinta-ala on 315,70 neliökilometriä.

Shimada kehittyi Edo-kaudella vilkkaan Tōkaidō-tiereitin postiasemana (shukuba) ja leveän Ōijoen ylityspaikkana. 1800-luvun lopulta lähtien, Tōkaidō-rautatielinjan valmistumisen jälkeen, sinne alkoi sijoittua Ōijoen yläjuoksun laajoja metsävaroja hyödyntävää puu-, paperi- ja huonekaluteollisuutta. Sittemmin kaupunkiin on syntynyt myös tekstiili-, elintarvike- ja hienomekaanista teollisuutta sekä autoteollisuuden liitännäisteollisuutta. Kaupunkioikeudet Shimada sai vuonna 1948. Kaupunki laajeni huomattavasti 2000-luvulla, kun siihen liitettiin Kanayan maaseutukaupunki vuonna 2005 ja Kawanen maaseutukaupunki vuonna 2008. Kaupunkiin kuuluvilla maaseutualueilla viljellään muun muassa riisiä, teetä, vihanneksia, mikan-mandariineja ja siitakesieniä.

Shimadan rakennettuun kulttuuriperintöön kuuluu Chiman-jin buddhalainen temppeli, jonka päähalli on valittu yhdeksi Japanin tärkeän kulttuuriomaisuuden kohteista. Kaupunki tunnetaan myös kerran kolmessa vuodessa järjestettävästä Obi-matsurista. Shimadaa palvelevat JR Tōkain Tōkaidō-päälinja ja Ōigawa-rautatien Ōigawa-päälinja.

 
Kartta - Shimada
Kartta
Google Earth - Kartta - Shimada
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Shimada
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Shimada
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Shimada
OpenStreetMap
Kartta - Shimada - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Shimada - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Shimada - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Shimada - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Shimada - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Shimada - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Shimada - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Shimada - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Shimada - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Shimada - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)